Pierce The Veil - She Makes Dirty Words Sound Pretty
maanantai 30. elokuuta 2010
maanantai 16. elokuuta 2010
Date
Hillittyjen ja sivistyneiden parvekebileiden ja Tiian ansiosta pääsen tänään leffaan
Bronski Beat – Smalltown Boy
Bronski Beat – Smalltown Boy
sunnuntai 15. elokuuta 2010
lauantai 14. elokuuta 2010
perjantai 13. elokuuta 2010
tiistai 10. elokuuta 2010
Vittu
Vaihteeks maailman paskimpien treenien kunniaks julkistetaan 3. luku kirjasta "Ei-niin-kaksiset palloilijat" Enjoy!
Luku 3.
Pelipäivä. Ah, tätä fiilistä. Siis ihan katossa. Eivaan. Kaikki tuijottaa seinää ja tärisyttelee hermostuneina jalkojaan. Sen vaan niin näkee, kun porukalla on paskat housussa. Mua ei jännitä, eikä kuulemma Kirppuakaan. Mitäs sitä vaihtopenkilläoloa jännittämäänkään? Meistä ei riipu nyt mikään, ei voida mogata. Ainakaan kauheesti. Heitetään Kirpun kanssa hysteeristä läppää ja yritetään rentouttaa kopin tunnelmaa, mutta eihän siitäkään nyt tuu hevon vittua. Joidenkin pelaajien mulkasut kerto sen, että nyt ois aika olla ihan vaan turpa kiinni. Meijät tapettiin katseella ainakin kolmesti.
Alkuvihellys ja peli käyntiin. Koutsi käskee seuraamaan peliä, mutta meillä on Kirpun kanssa juttu kesken. Nyt ei niin millään kerkeis. "Nyt helvetti käyttäytykää, te edustatte Suomea täällä!" No se tuli sitte sillä selväks. Ja sitten lämmittelemään. Siinäkään mitään ideaa oo. Koko konkkaronkka vaihtopenkiltä juoksee jalkansa ihan hapoille jo ennen ku pääsee kentälle. Sit siellä ollaan ku jotain veteliä paskoja, ku lämppäys vei voimat. Vai että tuoreita jalkoja. Voihan niitä niiksikin sitte kai kutsua. Noh, ainakin pääsee hetkeksi pois taustojen nenän alta.
Kirpun kanssa kieritään maassa. Pitää totutella kenttään, jos sitä vaikka pääsis kokeilemaan. Nurtsipaini tosiaan vie voimat. Varsinki jos nauraa samalla niin paljon, ettei henkeä saa. "Mä poimin sulle tosta kentältä voikukan äitienpäivälahjaks!" Kirppu hihkaisee hihitellen. Kiitän kauniisti ja vieläpä niiaan. Kattelen ku Kirppu konttaa perse märkänä ja esittää possua. Kai se neliapiloita kerää, tai jotain. Sopii hyvin sille toi rooli. Se vois harkita majoittautumista sikalaan. Kukaan ei erottais oikeeta väärästä. Paitsi ehkä värin perusteella. Mistähän sais vaaleenpunasta maalia?
Peliä jäljellä 10 minuuttia ja ollaan, yllättäen, häviöllä 3-0. Eikä mitään mahiksia kentälle, koska noi muuthan on vaan niin hyviä. Puolet henkihieverissä siellä ku ei meinaa pysyä vastustajan perässä. Mutta silti, valmentaja huutaa juoksemaan ja prässäämään. Ei vittu tytöt, tää peli on niin hävitty jo. Lopuvihellys ja peli on selvä - viimein. Huh kun oli taas rankka 90 minuuttia. Istumalihakset on jumissa. Valmentajat taputtelevat pelaajia olalle. No, kai se sitten oli ihan hyvä yritys. Säälittävää.
Illalla on vielä sitten palauttavat treenit. Tai siis palauttavat treenit niille, jotka pelas. Ja me muuthan juostaan. Ja vitusti. Mikä tää juttu nyt on, että meitä, joilla ei ollu osaa eikä arpaa koko häviöön, rankaistaan? No metodinsa kullakin. Tää on perseestä. Alkaa jo pikkuhiljaa hirvittää toi parin viikon päästä oleva EM-karsintareissu. Sillo se on nokka kohti Viroa. Harmi vaan, että viinaa ei varmastikaan kehtaa ostaa. Turha reissu, mut tuleepahan tehtyä. Onneks Kirppu lähtee kans, sentään jotain iloa siinäkin sitte. Päästään revittelemään tunnin shoppausreissulla, jos valmentaja on niin armollinen. Tuskimpa on. Tai sitte ne yllättää.
Luku 3.
Pelipäivä. Ah, tätä fiilistä. Siis ihan katossa. Eivaan. Kaikki tuijottaa seinää ja tärisyttelee hermostuneina jalkojaan. Sen vaan niin näkee, kun porukalla on paskat housussa. Mua ei jännitä, eikä kuulemma Kirppuakaan. Mitäs sitä vaihtopenkilläoloa jännittämäänkään? Meistä ei riipu nyt mikään, ei voida mogata. Ainakaan kauheesti. Heitetään Kirpun kanssa hysteeristä läppää ja yritetään rentouttaa kopin tunnelmaa, mutta eihän siitäkään nyt tuu hevon vittua. Joidenkin pelaajien mulkasut kerto sen, että nyt ois aika olla ihan vaan turpa kiinni. Meijät tapettiin katseella ainakin kolmesti.
Alkuvihellys ja peli käyntiin. Koutsi käskee seuraamaan peliä, mutta meillä on Kirpun kanssa juttu kesken. Nyt ei niin millään kerkeis. "Nyt helvetti käyttäytykää, te edustatte Suomea täällä!" No se tuli sitte sillä selväks. Ja sitten lämmittelemään. Siinäkään mitään ideaa oo. Koko konkkaronkka vaihtopenkiltä juoksee jalkansa ihan hapoille jo ennen ku pääsee kentälle. Sit siellä ollaan ku jotain veteliä paskoja, ku lämppäys vei voimat. Vai että tuoreita jalkoja. Voihan niitä niiksikin sitte kai kutsua. Noh, ainakin pääsee hetkeksi pois taustojen nenän alta.
Kirpun kanssa kieritään maassa. Pitää totutella kenttään, jos sitä vaikka pääsis kokeilemaan. Nurtsipaini tosiaan vie voimat. Varsinki jos nauraa samalla niin paljon, ettei henkeä saa. "Mä poimin sulle tosta kentältä voikukan äitienpäivälahjaks!" Kirppu hihkaisee hihitellen. Kiitän kauniisti ja vieläpä niiaan. Kattelen ku Kirppu konttaa perse märkänä ja esittää possua. Kai se neliapiloita kerää, tai jotain. Sopii hyvin sille toi rooli. Se vois harkita majoittautumista sikalaan. Kukaan ei erottais oikeeta väärästä. Paitsi ehkä värin perusteella. Mistähän sais vaaleenpunasta maalia?
Peliä jäljellä 10 minuuttia ja ollaan, yllättäen, häviöllä 3-0. Eikä mitään mahiksia kentälle, koska noi muuthan on vaan niin hyviä. Puolet henkihieverissä siellä ku ei meinaa pysyä vastustajan perässä. Mutta silti, valmentaja huutaa juoksemaan ja prässäämään. Ei vittu tytöt, tää peli on niin hävitty jo. Lopuvihellys ja peli on selvä - viimein. Huh kun oli taas rankka 90 minuuttia. Istumalihakset on jumissa. Valmentajat taputtelevat pelaajia olalle. No, kai se sitten oli ihan hyvä yritys. Säälittävää.
Illalla on vielä sitten palauttavat treenit. Tai siis palauttavat treenit niille, jotka pelas. Ja me muuthan juostaan. Ja vitusti. Mikä tää juttu nyt on, että meitä, joilla ei ollu osaa eikä arpaa koko häviöön, rankaistaan? No metodinsa kullakin. Tää on perseestä. Alkaa jo pikkuhiljaa hirvittää toi parin viikon päästä oleva EM-karsintareissu. Sillo se on nokka kohti Viroa. Harmi vaan, että viinaa ei varmastikaan kehtaa ostaa. Turha reissu, mut tuleepahan tehtyä. Onneks Kirppu lähtee kans, sentään jotain iloa siinäkin sitte. Päästään revittelemään tunnin shoppausreissulla, jos valmentaja on niin armollinen. Tuskimpa on. Tai sitte ne yllättää.
Vittu
Kiva päivä! Aamulla olin lähössä töihin, mut jaa mun pyörä oli pöllitty telineestä. Mut ei se nii välii emmä muutenkaa kulje sillä ku jokapaikkaa. Pääsin töihin ja raportille, nii mulle kerrotaan että oon tänään yksin, kun yks hoitaja päätti muuttaa just tänäpäivänä Helsinkiin ja toinen on sairas. Ihan fine sinänsä. Minä ja 10 sänkypotilasta. Vähäku Lumikki ja 7 kääpiötä. Paitsi et ne kääpiöt osas ite pukee, syödä, käydä vessas ja suihkus.. Ainoo piristyksen aihe oli "Ei-niin-kaksiset palloilijat"-kirjan 2&3 luku jotka oli saapunu mun Fb-kansioon. Joten tässä on teille jatkoa!
Luku 2.
Aamu sarastaa ja silmiä kirvelee niin saatanasti. Nukuttuja tunteja: 2. Ja eiku aamupalalle. Kuka on keksiny aamuherätykset? Ei niissä oo mitään ideaa. Koko konkkaronkka näyttää ku haudasta nousseilta ja sitte pitäs vielä treenatakki. Luuleeko noi pellet, että meistä on yhtään mihinkään ennen kello kahtatoista? Kai ne elää jossain omassa rinnakkaistodellisuudessaan, jossa kaikki on iloisia ja heittelee päivänkakkaroita ympäriinsä. Helvetillistä hippimeininkiä. Tosin mäkin heittelisin, jos sais nukkua. Ees tunnin enenmmän.
No paha alkaa änkyttää vastaankaan, joten eiku treenaamaan. Aamupalan jälkeen tietty. Mutta eihän hullullakaan mee paljoa alas, ku kello näyttää viis aamulla. Ei tän pitäny olla mikään lastenlaulu, eikä kukaan meistä oon Juhani tai Liisi. Mitä läppää tää nyt on? Ja sitte koutsit urputtaa, että aamupala on tärkein ateria ja ei jaksa jos ei syö. Daa, ei myös jaksa, jos ei nuku. Niiden pitäs oppia laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.
Kattelen maalilta ku Kirppu viilettää kentän toisessa päässä. Ja tietty se kaatu, ku astu pallon päälle. Tää on just niin tätä. Uus yritys - epäonnistuu. Pitikö nyt potkasta sitte ohi pallosta? Faktaa varmaan, että nää yölliset mäkeä alas kierimiset ei ookaan meijän juttu. Ainakaan, jos tätä päivää kattoo. Onneks oon maalivahti, ei tarvii juosta. Tosin Juhis pitää kyllä huolen siitä, että meijänki aamu alkaa mahdollisimman paskamaisesti. Oksettaa.
Suihku. Ah tätä autuutta. Mahdollisimman nopeesti vaatteet pois päältä (Pitää huomioida tähän väliin, että vaatteethan on samat kuin eilen, ja ne pestään viikon aikana kerran. Jos hyvä tsägä käy.) ja rynnäköllä Kirpun kanssa suihkuun. Ollaan varmasti ekoja. Ai ei. Jono on telkkarille asti, ja tietty vaan viis minuuttia aikaa palaveriin. Kai se suihku sitte jää meijän osalta. Tai sitte ei - ollaan taas myöhässä.
Jotenki noista valmentajista huokuu se, että ne ei tykkää meistä. Kirppu heitti sopimattoman kommentin valmentajalle sen kysyessä tyhmää kysymystä. Mä nauroin. Kukaan muu ei. Missä on näiden tosikkojen huumorintaju? Kai ne on ettimällä ettiny tänne ne äksyimmät ihmiset, vaan sen takia, että meillä ois mahdollisimman tuskaista. Onneks sentään on Maski. Jos sanoisin, että se on laiha lohtu, kusettaisin. Sana "laiha" ei vaan mahdu samaan lauseeseen Maskin kanssa. Mahdoton yhtälö. Totuus sattuu.
Illemmalla on sitte henkilökohtaset palaverit. Kiva. Mä siis oon piinapenkissä Juhiksen edessä ku se kyselee multa, tykkäänkö enemmän Hesestä vai Mäkkäristä. Tai tivaa, että miksi en osaa hypätä. No vittu, läskit ei lennä, eikö äiti oo sitä opettanu? En Kirpunkaan oleilua tuulettais. Sen pitää kuunnella kaikkea paskaa siitä, kun se ei oo stadilainen. Ja sen takia se on paska. Välillä en ihan ymmärrä. Toisaalta, ehkä se on helpottavaakin kuulla olevansa vaihtopenkin vasenlaita. Kuka tietää? Eihän se mua koske. Eipä.
Luku 2.
Aamu sarastaa ja silmiä kirvelee niin saatanasti. Nukuttuja tunteja: 2. Ja eiku aamupalalle. Kuka on keksiny aamuherätykset? Ei niissä oo mitään ideaa. Koko konkkaronkka näyttää ku haudasta nousseilta ja sitte pitäs vielä treenatakki. Luuleeko noi pellet, että meistä on yhtään mihinkään ennen kello kahtatoista? Kai ne elää jossain omassa rinnakkaistodellisuudessaan, jossa kaikki on iloisia ja heittelee päivänkakkaroita ympäriinsä. Helvetillistä hippimeininkiä. Tosin mäkin heittelisin, jos sais nukkua. Ees tunnin enenmmän.
No paha alkaa änkyttää vastaankaan, joten eiku treenaamaan. Aamupalan jälkeen tietty. Mutta eihän hullullakaan mee paljoa alas, ku kello näyttää viis aamulla. Ei tän pitäny olla mikään lastenlaulu, eikä kukaan meistä oon Juhani tai Liisi. Mitä läppää tää nyt on? Ja sitte koutsit urputtaa, että aamupala on tärkein ateria ja ei jaksa jos ei syö. Daa, ei myös jaksa, jos ei nuku. Niiden pitäs oppia laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.
Kattelen maalilta ku Kirppu viilettää kentän toisessa päässä. Ja tietty se kaatu, ku astu pallon päälle. Tää on just niin tätä. Uus yritys - epäonnistuu. Pitikö nyt potkasta sitte ohi pallosta? Faktaa varmaan, että nää yölliset mäkeä alas kierimiset ei ookaan meijän juttu. Ainakaan, jos tätä päivää kattoo. Onneks oon maalivahti, ei tarvii juosta. Tosin Juhis pitää kyllä huolen siitä, että meijänki aamu alkaa mahdollisimman paskamaisesti. Oksettaa.
Suihku. Ah tätä autuutta. Mahdollisimman nopeesti vaatteet pois päältä (Pitää huomioida tähän väliin, että vaatteethan on samat kuin eilen, ja ne pestään viikon aikana kerran. Jos hyvä tsägä käy.) ja rynnäköllä Kirpun kanssa suihkuun. Ollaan varmasti ekoja. Ai ei. Jono on telkkarille asti, ja tietty vaan viis minuuttia aikaa palaveriin. Kai se suihku sitte jää meijän osalta. Tai sitte ei - ollaan taas myöhässä.
Jotenki noista valmentajista huokuu se, että ne ei tykkää meistä. Kirppu heitti sopimattoman kommentin valmentajalle sen kysyessä tyhmää kysymystä. Mä nauroin. Kukaan muu ei. Missä on näiden tosikkojen huumorintaju? Kai ne on ettimällä ettiny tänne ne äksyimmät ihmiset, vaan sen takia, että meillä ois mahdollisimman tuskaista. Onneks sentään on Maski. Jos sanoisin, että se on laiha lohtu, kusettaisin. Sana "laiha" ei vaan mahdu samaan lauseeseen Maskin kanssa. Mahdoton yhtälö. Totuus sattuu.
Illemmalla on sitte henkilökohtaset palaverit. Kiva. Mä siis oon piinapenkissä Juhiksen edessä ku se kyselee multa, tykkäänkö enemmän Hesestä vai Mäkkäristä. Tai tivaa, että miksi en osaa hypätä. No vittu, läskit ei lennä, eikö äiti oo sitä opettanu? En Kirpunkaan oleilua tuulettais. Sen pitää kuunnella kaikkea paskaa siitä, kun se ei oo stadilainen. Ja sen takia se on paska. Välillä en ihan ymmärrä. Toisaalta, ehkä se on helpottavaakin kuulla olevansa vaihtopenkin vasenlaita. Kuka tietää? Eihän se mua koske. Eipä.
maanantai 9. elokuuta 2010
Ei-niin-kaksiset palloilijat
Ensimmäinen luku suuresta mestariteoksesta joka saa ensi-iltansa kirjakaupoissa vuonna 2011! Kirjassa kerrotaan kahdesta, ei niin totisesta jalkapalloilijasta ja heidän ajastaan "huipulla" (maailman paskimmilla maajoukkueleireillä) Kirjan on kirjoittanut Inkki. Enjoy!
Luku 1.
Mä kattelen tuskissani auton ikkunasta ulos, kun Eerikkiläkyltti jää takavasemmalle. Taas on testitäytteinen maajoukkueleiri edessä. Vittu mitä paskaa. Kuka oikeesti jaksaa näitä? Leiri täynnä mukaurheiljoita. Oikeesti suurin osa niistä on liika-alkoholisoituneita nuoria, jotka luulevat itsestään liikoja. Ja ne valmentajat. Suuruudenhulluja diktaattoreja. Kusipäitä, jotka kuvittelevat, että me todella pystytään johonkin. Ketä ne yrittää huijata? Itseään luultavasti. Olisihan se karua kuulla valmentajalta päin naamaa olevansa sysipaska. No, kerta ei olisi ensimmäinen.
Onneksi leirillä tapaa myös ihmisiä. Näitä aitoja sellasia. Samanlaisia luusereita kuin itse. Niitä, jotka tietävät, että leirin todellinen tarkoitus on vain tehdä vanhemmat ylpeiksi. Eihän tänne nyt oikeesti taidolla päästy saatikaan pelaamaan tultu. Tai jos päästiin, niin huhhuijaa Suomi. On se vaan niin nähty. Joka toiselta maalta tulee turpaan 12-0 ja silti valmentajat hihkuu pompomiensa kanssa laidalla huutaen "Hyvä tytöt, hyvä tsemi!". Tekopyhää paskaa, sano mun sanoneen.
Riemunkiljahdusten saattelemana stadilaisten auto kurvaa urheiluopiston parkkikselle. Vastassa tietenkin ystävämme landet, Vaasasta. Nuo ainoat täysjärkiset urpot, joille maajoukkueleiri tarkoittaa kavereiden tapaamista. Hyvä. Kerrankin jonkun kanssa samalla aaltopituudella. "Röh, röh, hahahaha", Kirppu halaa mua ja mä vastaan kutsuun samalla tavalla. Nauraen kippurassa. Ihanaa nähdä tuota suloista olentoa, jonka naama on jälleen kerran kauttaaltaan rahkassa. Se sika varasti sen ruokalasta ilman mua. Saatana.
Edelleen nauraen mä ja Kirppu lampsitaan soluille. Onneks sentään on parhaat kämppikset, muutenhan sitä kuolis. Toivottavasti Kirpulla on nuuskaa mukana, mun varastot hupenee. Oon jo aika varma, että leirillä on osuutta nuuskakiekon ylinopeaan kulutukseen. Anyway. Suraavaksi on vuorossa ah-niin-ihana alkupalaveri. On tää konferenssisali jo tullu tutuks, kiitos vaan. Ja sitte unohtu se helvetin juomapulloki.
No kukas muukaan siitä on heti ensimmäisenä huomauttamassa, kuin kaikkien all time favorite, Juhis. Silläki pää niin täynnä paskaa, että ei voi vaan ymmärtää kuinka se ei jo räjähdä sen korvista ulos. Silmiä pyöritellen istuudun Kirpun viereen takariville. Ku mitkäki pahikset. No niitähän me ollaan, ainakin tässä porukassa. Kikatellen ja naurua pidätellen palaveri sujuu nopeasti. Vaihtoehdot: kuunnella, kun valmentaja paasaa leirin tärkeydestä suu vaahdossa, vai pullonkorkilla leikkiminen. Ei tarvii montaa kertaa arvata, kumpi on mielenkiintoisempaa. Ei se leiri oikeesti tärkee oo. Se vaan yrittää nostattaa meijän itsetuntoa. Ihan ku sais meijät kuvittelemaan, että jollain ois jotain väliä tässäkin lajissa. Turhaan.
Seuraavana on vuorossa ruoka. Se onki se ainoo hyvä täällä. Paitsi, että jälkkäriä ei tietenkään saa ottaa. Vitut säännöistä. Me varastetaan se rahka Kirpun kanssa sieltä kumminki ja syödään se metsässä. Ei kukaan sitä huomais. Paitsi Juhis, jolla on joku pakkomielle paasata liikalihavuudesta ja ruokavalion tärkeydestä. Kai sillä joskus fiksujakin juttuja on, kun jotkut sitä kuuntelee. Tai sitten se vaan puhuu joillekin, niille harvoille ja valituille, sitä diplomaattista paskaa, joka saa sen kuullostamaan ihan kuninkaalta. Oikeastihan se ei tiedä itsekään, mistä puhuu. Kunhan vaan kuulostaa hienolta, se on se pääasia. Eikö?
Siitä sitte "levon" kautta treeneihin. Tai siis testeihin. Mitä nää maajoukkueleirit oliskaan ilman sitä beepiä? Vituikshan se meni taas. Kuka välittää? Samat kommentit samoista tuloksista vuodesta toiseen. Eikö ne jo tajua, että se on aivan sama, kuinka paljon kukakin hyppää. Ajotushan se on. Urpot. Kirppuki on samaa mieltä. Ei silläkään hurraamista tuloksista, mutta se ei sentään itke nurkassa. Niinku jotkut. Huoh, panostajamaalivahdit on niin tylsiä. Koko hommasta puuttuu se hauskuus. Mutta eihän tän sitä kuulukaan olla. Me ollaan jo melkeen ammattilaisia. Ja ikää oli 15 vee.
Illalla sussa maistuu veri, hiki ja paska. Tätäkö tää tulee olee koko viikon? No ehkä tästä tulee vielä hauskaa. Kirppukin nauraa ku tapettava. Ei olla taaskaan nukuttu. Mutta mitä sitten? Pääasiahan on se, että me ollaan täällä. Minä ja Kirppu. Ja meillä on hauskaa. Antaa noiden muiden tapella siitä suomipaidasta ihan keskenään. Meillä on ihan omat kuviot. Niinku aina.
Luku 1.
Mä kattelen tuskissani auton ikkunasta ulos, kun Eerikkiläkyltti jää takavasemmalle. Taas on testitäytteinen maajoukkueleiri edessä. Vittu mitä paskaa. Kuka oikeesti jaksaa näitä? Leiri täynnä mukaurheiljoita. Oikeesti suurin osa niistä on liika-alkoholisoituneita nuoria, jotka luulevat itsestään liikoja. Ja ne valmentajat. Suuruudenhulluja diktaattoreja. Kusipäitä, jotka kuvittelevat, että me todella pystytään johonkin. Ketä ne yrittää huijata? Itseään luultavasti. Olisihan se karua kuulla valmentajalta päin naamaa olevansa sysipaska. No, kerta ei olisi ensimmäinen.
Onneksi leirillä tapaa myös ihmisiä. Näitä aitoja sellasia. Samanlaisia luusereita kuin itse. Niitä, jotka tietävät, että leirin todellinen tarkoitus on vain tehdä vanhemmat ylpeiksi. Eihän tänne nyt oikeesti taidolla päästy saatikaan pelaamaan tultu. Tai jos päästiin, niin huhhuijaa Suomi. On se vaan niin nähty. Joka toiselta maalta tulee turpaan 12-0 ja silti valmentajat hihkuu pompomiensa kanssa laidalla huutaen "Hyvä tytöt, hyvä tsemi!". Tekopyhää paskaa, sano mun sanoneen.
Riemunkiljahdusten saattelemana stadilaisten auto kurvaa urheiluopiston parkkikselle. Vastassa tietenkin ystävämme landet, Vaasasta. Nuo ainoat täysjärkiset urpot, joille maajoukkueleiri tarkoittaa kavereiden tapaamista. Hyvä. Kerrankin jonkun kanssa samalla aaltopituudella. "Röh, röh, hahahaha", Kirppu halaa mua ja mä vastaan kutsuun samalla tavalla. Nauraen kippurassa. Ihanaa nähdä tuota suloista olentoa, jonka naama on jälleen kerran kauttaaltaan rahkassa. Se sika varasti sen ruokalasta ilman mua. Saatana.
Edelleen nauraen mä ja Kirppu lampsitaan soluille. Onneks sentään on parhaat kämppikset, muutenhan sitä kuolis. Toivottavasti Kirpulla on nuuskaa mukana, mun varastot hupenee. Oon jo aika varma, että leirillä on osuutta nuuskakiekon ylinopeaan kulutukseen. Anyway. Suraavaksi on vuorossa ah-niin-ihana alkupalaveri. On tää konferenssisali jo tullu tutuks, kiitos vaan. Ja sitte unohtu se helvetin juomapulloki.
No kukas muukaan siitä on heti ensimmäisenä huomauttamassa, kuin kaikkien all time favorite, Juhis. Silläki pää niin täynnä paskaa, että ei voi vaan ymmärtää kuinka se ei jo räjähdä sen korvista ulos. Silmiä pyöritellen istuudun Kirpun viereen takariville. Ku mitkäki pahikset. No niitähän me ollaan, ainakin tässä porukassa. Kikatellen ja naurua pidätellen palaveri sujuu nopeasti. Vaihtoehdot: kuunnella, kun valmentaja paasaa leirin tärkeydestä suu vaahdossa, vai pullonkorkilla leikkiminen. Ei tarvii montaa kertaa arvata, kumpi on mielenkiintoisempaa. Ei se leiri oikeesti tärkee oo. Se vaan yrittää nostattaa meijän itsetuntoa. Ihan ku sais meijät kuvittelemaan, että jollain ois jotain väliä tässäkin lajissa. Turhaan.
Seuraavana on vuorossa ruoka. Se onki se ainoo hyvä täällä. Paitsi, että jälkkäriä ei tietenkään saa ottaa. Vitut säännöistä. Me varastetaan se rahka Kirpun kanssa sieltä kumminki ja syödään se metsässä. Ei kukaan sitä huomais. Paitsi Juhis, jolla on joku pakkomielle paasata liikalihavuudesta ja ruokavalion tärkeydestä. Kai sillä joskus fiksujakin juttuja on, kun jotkut sitä kuuntelee. Tai sitten se vaan puhuu joillekin, niille harvoille ja valituille, sitä diplomaattista paskaa, joka saa sen kuullostamaan ihan kuninkaalta. Oikeastihan se ei tiedä itsekään, mistä puhuu. Kunhan vaan kuulostaa hienolta, se on se pääasia. Eikö?
Siitä sitte "levon" kautta treeneihin. Tai siis testeihin. Mitä nää maajoukkueleirit oliskaan ilman sitä beepiä? Vituikshan se meni taas. Kuka välittää? Samat kommentit samoista tuloksista vuodesta toiseen. Eikö ne jo tajua, että se on aivan sama, kuinka paljon kukakin hyppää. Ajotushan se on. Urpot. Kirppuki on samaa mieltä. Ei silläkään hurraamista tuloksista, mutta se ei sentään itke nurkassa. Niinku jotkut. Huoh, panostajamaalivahdit on niin tylsiä. Koko hommasta puuttuu se hauskuus. Mutta eihän tän sitä kuulukaan olla. Me ollaan jo melkeen ammattilaisia. Ja ikää oli 15 vee.
Illalla sussa maistuu veri, hiki ja paska. Tätäkö tää tulee olee koko viikon? No ehkä tästä tulee vielä hauskaa. Kirppukin nauraa ku tapettava. Ei olla taaskaan nukuttu. Mutta mitä sitten? Pääasiahan on se, että me ollaan täällä. Minä ja Kirppu. Ja meillä on hauskaa. Antaa noiden muiden tapella siitä suomipaidasta ihan keskenään. Meillä on ihan omat kuviot. Niinku aina.
torstai 5. elokuuta 2010
tiistai 3. elokuuta 2010
Mind
She's closed. Not because she wants to be but because she doesn't want to be hurt by anyone....she's alot more sensitive than people know. So she pretends not to care when in reality she does care...alot...maanantai 2. elokuuta 2010
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)